The Ape goes to Egypt – Piaggio jatkaa ja laajentaa hyötyajoneuvojen myyntiä

Ape Gargo Egyptin markkinoilla

Egypti on maailman toiseksi suurin vientimarkkina-alue Piaggiolle. Vuonna 2017 myytiin noin 70 000 kevyttä kolmipyöräistä ajoneuvoa Egyptiin.

Milano, 10. huhtikuuta 2018 – Piaggio-konserni otti askeleen eteenpäin suunnitelmassaan laajentaa ja vahvistaa toimintaansa maailman nopeimmin kasvavilla markkinoilla. Piaggio Apea, joka juhlistaa tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa on mullistanut kevyenliikenteen liikkuvuuden Intiassa ja Euroopassa, markkinoidaan nyt myös Egyptissä.

Piaggio-konserni on pyrkinyt kasvattamaan kevyiden hyötyajoneuvojen vientiä kasvaville talousalueille monien vuosien ajan”, sanoo Piaggio-konsernin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Roberto Colaninno. ”Ape:n erityispiirteet tekevät siitä ihanteellisen ajoneuvon, joka tukee tehokkaasti Egyptin kaltaisia ​​kasvavia talousmaita. Olemme erityisen tyytyväisiä pääsemään mukaan maailman toiseksi suurimpaan markkina-alueeseen, apunamme luotettavat paikalliset yhteistyökumppanit”.

Vuonna 2017 myydyistä noin 70 000 kevyestä hyötyajoneuvosta,  Egypti on maailman toiseksi suurin kolmipyöräisten ajoneuvojen vientimarkkina Nigerian jälkeen  ja se on kasvanut noin 50 prosenttia vuodesta 2010 lähtien.

Ape City
Ape City

Piaggio-konserni tuo Apea Egyptin markkinoille yhteistyössä maan kanssa toimivan kansainvälisen yrityksen kanssa, jolla on vahvat juuret maan suurimmissa kaupungeissa ja suunnitelma avata 10 myyntipistettä ensi syksynä ja hyödyntää laajamittaista jakelua ja palveluverkostoa maassa.

Ape on esitellyt Egyptissä Ape Cargon (tavaraliikenteeseen) ja Ape City sekä Ape Romanza versiot (henkilökuljetukseen).

Apea käytetään laajalti Egyptissä taksipalveluihin, jotka liikenneöivät lähiöistä kaupungin keskustoihin, alueilla joissa ei ole julkisia liikennepalveluja.

Vuosien mittaan Ape on myös kehittänyt pienyritysverkkoa, joka perustuu katukauppaan (pääasiassa ruuan katukauppaa, joka on nouseva trendi myös Euroopassa), sekä Ape Cargoa käyttävien pienien liikenteenharjoittajien kanssa.

Piaggio-konserni myi vuonna 2017 maailmanlaajuisesti 176 800 hyötyajoneuvoa, joiden liikevaihto oli 391,9 miljoonaa euroa. Piaggio on Intian cargo-segmentin markkinajohtaja, jonka markkinaosuus on 48,8%.