Uutiset

Moottoripyörien vahingot vähentyneet – kaahaaminen on pois muodista

Ilmojen lämmetessä kaivetaan esiin moottoripyörät. Moottoripyörien määrä suomessa on kasvanut räjähdysmäisesti 1990-luvulta ja samaan aikaan niillä ajetaan yhä maltillisemmin. Liikenneturvan tilastokatsauksen mukaan moottoripyöräilijöiden liikennekuolemien määrä on enemmän kuin puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samalla loukkaantuneiden […]

Uutiset

Skootterin pysäköintisäännöt on selkeät kunhan ne sisäistää

Perussääntönä voidaan pitää, että skootteri pysäköidään kuten autokin. Parkkikiekkoa ei tarvitse käyttää, mutta pysäköintipaikkakohtaisia aikarajoituksia on kuitenkin noudatettava. Moottoripyörää ei saa pysäköidä jalkakäytävälle, eikä kevyen liikenteen väylälle. Itsestään selvää on että mopoa, eikä moottoripyörää ei […]

Moottoripyöriä ja mopoja koskeva ajokorttiuudistus tulisi kuluttajille kalliiksi.
Uutiset

Moottoripyöriä ja mopoja koskeva ajokorttiuudistus tulisi kuluttajille kalliiksi

Hallituksen kaavailemalla ajokorttilain muutoksella olisi pääasiassa negatiivisia vaikutuksia mopo- ja moottoripyöräkorttien hankintaan. Kuluttajille tulisi ylimääräisiä kustannuksia ja liikenneturvallisuusriskit kasvaisivat. Moottoripyöräilijöiden edunvalvojat toivovat lakiesitykseen vielä muutoksia. Ajokorttiuudistusta perustellaan liikenneturvallisuudella, mutta toteutuessaan se päinvastoin vähentäisi käytännön ajoharjoittelua […]